Hevostoiminta Minteli

Hevoset

Erityisryhmien ratsastus on aina ollut lähellä sydäntäni. Sosiaalikasvattajaopintojeni myötä kiinnostuin yhä enemmän hevosesta sosiaalisena kuntouttajana ja tein lopputyöni aiheesta ”Hevonen käyttäytymishäiriöisten lasten sosiaalisena kuntouttajana”. Niihin aikoihin työskentelin Helsingissä lastensuojelulaitoksessa, josta sain mukaani tallille ala-asteikäiset sisarukset. Tyttöjen touhutessa hevoseni, pv-ruuna Jerichon (Demagogia-Argwohn II-Duo) kanssa, ymmärsin ensimmäisen kerran mitä haluan isona tehdä.

Vuonna 1996 kohtasin Elämäni Hevosen, silloin jo kunniakkaan 17-vuoden iän saavuttaneen suomenhevostamma Pölyn Leikin (Pölytär-Vekseli-Pölykäs). Pöly oli palvellut sekä ravurina että työhevosena ja omistukseemme siirryttyään oppi vielä vanhoilla päivillään varsin helposti ratsun tavoille. Perheenjäsenten lisäksi Pöly ilahdutti lasten päiväkoti- ja koulukavereita reki- ja kärryajeluilla sekä talutusratsastushevosena, sekä kesäteatteriyleisöä sotakamreeri Weckströmin ratsuna. Pölyn kanssa kuntoutin myös monivammaisia lapsia.

Kaiken muun hyvän lisäksi Pöly jätti elämäämme vuonna 1999 syntyneen Mintelin alias Pepin, jonka mukaan yritykseni on saanut nimensä. Peppi on vahtolainen tamma, josta toivoin jo ennen sen syntymää itselleni työparia. Peppi soveltuukin herkkyytensä ansiosta erinomaisesti tunne-elämän kriisien työstämiseen, mutta ratsuna se on liiankin sähäkkä. Ehkä vuodet tekevät tehtävänsä – sitä odotellessa Peppi luo kisauraa valjakkohevosena.

Raston Poika alias Rasse (Riikka II-Paavin-Poika-Porukka) tuli perheeseemme yrityksen perustamisen myötä keväällä 2005. Rasse on vuonna 1990 syntynyt, paljon kokenut (56 ravistarttia, 15 omistajaa), rehellinen suomalainen mies, joka valloittaa kookkaalla olemuksellaan ja komealla liinaharjallaan. Rasse on ykköshevoseni kuntouttavassa hevostoiminnassa – ja täysi kymppi siinä!

Maidi (Heidi-Keisar-Engeseten, omistaja Mirja Aro) on 19-vuotias vuonohevostamma, johon tutustuin jo vuonna 1996 kouluttaessani siitä terapiaratsua autistiselle kummipojallemme. Maidi on tämän jälkeen toiminut alkeis- ja vammaisratsuna, sekä tehnyt kaksi varsaa, ja siirtyi heinäkuussa '07 ilokseni Hevostoiminta Mintelin riveihin.

Keväällä 2008 etsin itselleni uutta hevosta Rassen manttelinperijäksi. Toiveenani oli löytää vähän vanhempi ja kokeneempi, mielellään erisukuinen tamma. Tähän saumaan Heidi Sinda tarjosi kasvattamaansa Hessin Virnettä (Vinha-Liinu -Vahto- Vinha-Muisto), 3-vuotiasta ruunaa. Heidi sai minut vakuuttumaan, että Virne soveltuisi luonteensa puolesta kuntouttavaan hevostoimintaan ja niin Virne muutti meille, ensin koeajalle ja jouluna 2008 omistukseeni. Hessin Virne, Pepin puoliveli, on utelias, hyväntahtoinen, miellyttämisenhaluinen, yhteistyökykyinen ja kiltti pikku-ruuna, jolla on varmasti hyvä tulevaisuus sekä ratsuna, valjakkohevosena että kuntouttajana.

Cinderella van de Cormey Hoeve alias Sintti tai Sindi vietti kanssamme muutaman kuukauden. Sindi on Hollannissa vuonna 2002 syntynyt irlannincob tamma. Sindi muutti Suomeen syksyllä 2008, varsoi oripojan toukokuussa 2009 ja siirtyi meille ylläpitoon lokakuussa 2009. Sindi palasi kotiin helmikuussa 2010 ja jätti monen sydämeen tinkerin mentävän aukon.

Toukokuussa 2010 laumamme vahvistui kahdella shetlanninponiruunalla, kun pikkupojat Ruskelan Aku (Östertorps Darba-Östertorps Ametist-Senateur v.d. Veldstraat) ja Timppa (Titta-Kompis Fritiof-Emux) muuttivat Mintelin tallille. Aku on 17-vuotias persoonallinen konkari pienimpien talutusratsuna sekä vähän isompienkin ajoponina. Timppa on 8-vuotias, mutta vielä varsin kokematon. Kummatkin ovat äärimmäisen kilttejä hoitoponeja, jotka rakastavat huomiota ja hoivaa.

 
hevoset.txt · Viimeksi muutettu: 2010/07/24 09:48 by ritu
Recent changes RSS feed Powered by PHP Valid XHTML 1.0 Valid CSS Driven by DokuWiki